Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
27.01.2012 - 14:56

Iso sininen lähti tänään maailmalle ja nimekseen Dante sai Osmo.

Osmo matkasi niinkin kauaksi kuin Vantaalle Linnean ihka ensimmäiseksi omaksi koiraksi. Osmon tulevaan perheeseen kuuluu kuitenkin Linnean perheen koirat Olavi ja Valtsu sekä hoitokoira Tryffeli sekä toki perheen ihmisjäsenet. Osmolle on suunnittelilla monipuolinen harrastuskoiran virka.

Onnea matkaan suloiselle sykikoiralle!

Nyt on enää kaksi jäljellä. Pentula puretaan tänään ja kaksikko saa jatkaa eloaan keittiössä. Palataan normaaliarkeen siis, ja tiistaina lauma taas pienenee... Kovin on hiljaista meillä.

25.01.2012 - 21:09

Einstein, sinijalka, karvalakki, tästä eespäin Pipkin nimen tunteva ihana ihana Q.Wall-E lähti tänään omaan kotiinsa Espooseen Tiinan ja Maken ekaksi koiraksi.

Hurmaava pieni sähköjänis, pupelo jonka pentutestiä ei voinut vakavalla naamalla katsoa. Make raukka, tuosta kaverista ei patteri lopu!

 

Lauman pieneneminen aiheuttaa ahdistusta kasvattajatädin sydämessä. Kohta niitä ei enää ole ja tämä pentuprojekti on pian tältä osin ohi. Toki näitä pentuja tulee nähtyä vielä paljon tulevaisuudessakin, ekat minitreffitkin on jo ensi lauantaille suunnitteilla.

Kolme jäljellä olevaa pentua alkavat olla varsinaisia riiviöitä. Hyvin allekirjoitan sen, että bc pennun sopiva luovtusikä on 7viikkoa. Ekat pennut olivat lähtiessään 7vkoa 2 päivää ja varsin valmiita uuteen maailmaan. Nämä jäljellä olevat pitävät kyllä semmoisia bileitä, että koko ajan saa olla sydän syrjällään, mitä mahtavatkaan keksi seuraavaksi. Vauhti on myös viikossa kasvanut käsittämättömästi. Mutta ihania ovat, ja ihanaa kun saa pari pentua pitää vähän pidempään niin ei käy luopuminen turhan äkkiseltään.

Muilta pennuilta tulee vaan mukavia uutisia. Jendi, Lassi ja Asta ovat jo hyvin kotiutuneet! Myös Pipkinin ensimmäiset terveiset uudesta kodista ovat varsin positiivisiä. Toivotaan että pari jäljellä olevaa saavat yhtä hyvän startin uusissa kodeissaan.


Siniset pojat, tänään lähtenyt Pipkin vasemmalla ja vielä kotiin lähtöä odotteleva Dante oikealla.
(Huom. kelpien korvat)

21.01.2012 - 22:56

Lassilta ja Jendiltä on kuulunut vain mukavia kuulumisia. Molemmat ovat olleet kovin reippaita, ahneita ja fiksuja uusissa kodeissaan. Yö oli nukuttu ja hädätkin tulevat pääasiallisesti ulos. Tosi hienoa, että pennut vaikuttavat kaikinpuolin toivotun laisilta!

Myös Astan kuulumiset (tuli tässä kirjoittaessa) lupaavat yhtä hyvää!

Jäljelle jäänyt nelikko on ihana. Ehkä me näistä vielä joku voidaan maailmalle laskea... kolme voisi pitää vaikka itse!
Niin helpolta tuntuu jopa viisi pentua vrt. kahdeksan. Meteliä on paljon vähemmän, pennut saa yksi ihminen sisään ja ulos sujuvasti ja ilman kirosanoja.
Ja ah niin paljon siistimpää!


Dante mahtuu vielä koriin!


Jos jäljellä on vain yksi tyttö, niin onko sen oltava automaattisesti prinsessa?


Einstein kerrankin totisena


Maailman ihanin pojan pää, on niin Vega-mummin näköinen! Botticelli

 

 

21.01.2012 - 00:05

Suru on ollut aika järisyttävä. Vaikka sitä tietää tehneensä oikean ratkaisun, ei jossittelua voi vaientaa edes omassa päässä.
Kuitenkin katsoessa viimeisiä kuvia pikkuisesta Huimasta, ei tarvitse päätöstään katua. Huiman oli tarkoitus jäädä omistukseeni, mutta muuttaa rakkaalle ystävälleni Anulle. Tuntuu niin kurjalle myös Anun puolesta, ettei laumaan saatu kauan odotettua uutta jäsentä.

Kiitos kaikille myötäelämisessä suuressa surussamme 

Onneksi tässä on ollut ihan pikkuisen hoppua jäljelle jääneen seitsikon kanssa, ettei sitä ole pahemmin voinut rypeä surun syövereissä.

Seitsikon kanssa ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Tänään ne karkasivat aamupäivällä pihalta, aidat vaan kaatuvat kun päättävät että lumi on valkoisempaa aidan takana. Tokikaan eivät ole vahtimatta pihalla kun pikku hetkiä, autoja tai muita vaarallisia asioita ei ole ihan lähistöllä vaikka vähän aidan läpi maailmalle menevätkin.

Hippa on kunnostautunut hienosti pentujen virallisena leikkitätinä. Hienosti se osaa laittaa pennut ruotuun, mutta on silti reilu ja reipas. Vegaa pennut ahdistavat niin paljon, ettei se suostu pentujen kanssa olemaan kuin niiden nukkuessa. 

Tänään pesin ja föönasin kaksi ensimmäistä lähtijää, Aristoteles aj Fibonacci lähtivät maailmalle ja huomenna on Curien aika lähteä. Olin varma, että itkuksi menee lähtö, mutta näköjään on joku raja tälläkin itkupillillä. Iloisin mielin saateltiin kaksikko matkaan, näitä nähdään vielä!


Fibonacci ja Aristoteles valmiina lähtöön!

Ensi viikko mennään melkein kokonaan neljän pennun voimin, loppuviikosta lähtee seuraava kaksikko ja kahden viimeisen kanssa vietetään aikaa kuun  loppuun asti. Pehmeä lasku takaisin normaaliin elämään, kun pennut lähtee asteittain.

 

 

13.01.2012 - 22:19

Eilen Pekka Korri kävi testaamassa pennut ja tänään käytiin eläinlääkärissä.

Huippu päiviä molemmat, olen niin tyytyväinen pentuihin. Pentutestin mukaan pennuilla on kaikillä ns. keskiarvoa paremmat hermot. Ne kestivät testin hyvin paineistumatta siitä sen kummemmin, palautuivat hyvin, eivät piipanneet ja olivat rentoja ja avoimia tavatessaan uuden ihmisen. Reilu puolet osoitti myös reilua toimintakykyä ja aika itsenäisiäkin nuo ovat. Ei siis välttämättä mitään helpoimpia pentuja, mutta varmasti hienoja harrastuskavereita. Pentutesti käydään kunkin pennun tulevan omistajan kanssa läpi, netissä en niitä julkaise. Tämä on kuitenkin vain sen hetken tilanne pennusta, tästä sitä aletaan vasta rakentamaan.

Tänään oli vuorossa eläinlääkärintarkastus, silmäpeilaus ja sirutus. Tämäkin meni oikein mallikkaasti. Pari pentua hieman vinkaisi sirutuksessa, mutta suurin osa ei huomannut edes. Silmät olivat ns. priimaa, paitsi Einsteinin silmässä oli yksi ylimääräinen pitkä ripsi, joka ei ollut 'rivissä'. Muutenkaan ei pennuista vikaa löytynyt, ja pallitkin oli pojilla jo ihan paikallaan ja laskeutuneet, neliviikkoisina ekan kerran kokeilin ja silloin olikin jo kaikilla paikallaan.

Pentujen kotivalinnat on nyt tyttöjen osalta tehty. Poikia katsotaan vielä huomenna, miltä näyttää ja ehkäpä pohditaan tätä vielä pentujen ottajienkin kanssa. Pojat olivat aikamoisia luonteiltaan, yksi yllätti kyllä totaalisesti käytöksellään sekä testin aikana ja lääkärissä vielä toistamiseen. Siinä on jollain seuraaviksi vuosiksi ihan mukavasti ohjelmaa!

Viime yö meni aivan totaalikaaoksessa. Ensin heräsi pennut, ja kun ne saatiin hiljentymään heräsi Pinja meteliin, jonka jälkeen pennut heräsivät Pinjaan jne. kolme tuntia meni aivan sumussa. Lopulta oli pakko luovuttaa ja antaa pentujen olla vapaana asunnossa. Sitten ne olivatkin hiljaa ja tyytyväisiä, ja antoivat meidän nukkua jopa puoli yhdeksään.  Ulkona olo on myös ihan kaaosta. Jouduin ottamaan pihalta pätkän aitaa sisään pentutestiä varten ja yhteen reunaan jäi juurijuuri pennun mentävä kolo. Aristoteles karkasisin sitten eilen pariin otteeseen ja kun koitin portista päästä hakemaan sitä karkasi loputkin pennut. Vielä viikko.... Ekat neljä pentua lähtee heti perjantai-sunnuntai välillä. Ja seuraavat sitten siitä pikku hiljaa niin, viimeisen lähtijän kotiinmeno päiväksi on merkattu kuun viimeinen päivä!

Pennut syövät nyt neljästi päivässä hieman reilu 4dl kerralla. Lisänä piimä, jauheliha, kana, raejuusto. Painot olivat 3.5kg-2,8kg kuusi viikkoisina. Lumo imettää enää 1-2krt päivässä ja sunnuntaina se tosiaan lähtee kotiin. Pentujen leikityksestä vastaa Hippa, ja käy mummokoirakin niitä välillä aina ojentamassa.

Kauhea ajatella että joutuu noista luopumaan, mutta onneksi pennuille on kaikille oikein hyvä koti tiedossa!

 

11.01.2012 - 12:50

Niin se aika rientää... Aloitin koulun tällä viikolla, niin ihan pikkasen on kiirusta.

Mä hoidan huushollin, pennut ja Pinjan aamuisin ja Janne koittaa pitää kaikki elossa iltaisin kun mä käyn opiskelemassa. Huonoon aikaan kyllä sattu opiskelujen aloitus, ja eka viikko on pakko olla paikalla, sen jälkeen on tarkoitus jatkaa etäopiskeluna ts. omalla sohvalla. Huomisen pentutestin takia joutuu valitettavasti lintsaamaan ja perjantaina ei onneksi koulua olekaan, eli eläinlääkäriin päästään.

Pentujen masut on nyt ok, tosin käytiin perjantaina koko joukkueen kanssa päivystyksessä kun pikku-Hippo tippui aamulla jään läpi lätäkköön ja taisi saada hieman kylmää, jonka seurauksena sille tuli hieman pissavaivaa. Sovittiin eläinlääkärin kanssa että otan kaikki 8 mukaan ja tarkistetaan kunto varmuuden vuoksi ja nesteytytään kun masut olit olleet jos 5 päivää sekaisin. Antibiootti annetiin kaikille ja siihen loppui ripuli. Kaikki pennut olivat yleisvoinniltaan ok, ei kuumetta, aristusta jne. Ja nyt onneksi tuokin on jo historiaa, ja kaikki pennut voimissaan. Matolääke otettiin eilen (canex) ja parin viikon päästä vielä axiluria kolme päivää. Olisin madottanut 5viikon ikäisenä, mutta ripulin takia toki jätettiin se väliin. Parille pennulle joudutaan pakkaamaan axilurit mukaan, kun ne on jo tuolloin uusissa kodeissa.

Pennuista on viikossa tullut ihan kauheita. Ei paljoa huvita, kun kahdeksan pentua kiljuu kurkkusuorana puolikolme yöllä. Ja uudelleen puoli kuusi. Meillä on vierotus käynnissä, Lumon olisi tarkoitus lähteä sunnuntaina omaan kotiin. Lumo 'the superäiti' imettäisi lapsia mieluusti vieläkin ja viime yönä oksensi niille taas safkansakin. Pelkkää luuta ja nahkaa on äiti-raukka mutta iloinen ja puuhakas.

Kauhean jännät päivät meillä on tiedossa, huh! Huominen pentutesti ei niinkään jännitä. Oma käsitys on pennuista toki jo olemassa, toki aina voi tulla yllätyksiä.
Pentujen kotivalinnatkin pitäisi vihdoin saada tehtyä viikonloppuna, toki näistäkin on jo jonkunlainen ajatus, tytöistä varsinkin.

Kauhea ajatus, että ensi viikolla ne lähtee. Toisaalta on tämä niin rankkaa, että taitaa seuraavat pennut syntyä sitten kun asutaan omassa kodissa, oman kunnon pihan kanssa ja niin, että pentujen ja makuuhuoneen väliin saa ainakin 100neliötä. Kahdeksan pentua on paljon. Nytkin olen parina päivänä käynyt pentujen kanssa kävelyllä, eilen oli 4+4 kokoonpano, tänään onneksi 3+2+3, ei olisi enää silmät riittäneet neljään pentuun. Huomenna varmaankin pitää käydä pareittain ulkona. Omalla pikku pihallahan on toki ulkoiltu joka päivä ja useampaan otteeseen. Kaivoin laatikoista pentupannatkin hollille, saavat alkaa niihinkin totuttelemaan.

Viralliset 6 viikkoskuvat tulevat olemaankin 6viikkoa ja 3päivää kuvat, jotka tulee ottamaan Vegan kasvattaja Ella. Valokuvaus on ihan mahdotonta, kamerassa on joku pentumagneetti, sillä siinä roikkuu koko ajan vähintään 2 pentua, kun koitat kolmannesta kuvaa ottaa.

Tässä kuitenkin julkaisukelpoiset!

04.01.2012 - 22:56

Pennuilla on ikää tänään viisiviikkoa, ja kotivalinnat alkavat selkiintymään. Vielä ei toki tiedetä mikä pentu menee mihinkin, mutta määrällisesti kodit täsmäävät, eli kaikilla on toivottavasti tässä porukassa jo oma koti. Tilanne toki saattaa muuttua pentutestin ja eläinlääkärintarkastuksen jälkeen, mutta ilmoitan tästä sitten sivuillani. Kiitos kaikille tiedusteluista, harmittavaa on ettei kaikkiin erinomaisiin koteihin riittänyt tällä kertaa pentua!

Pennut ovat jo hieman yli sen ihanan iän, eli hampaat on jo niin terävät että varpaat, puntit, jalkalistat ovat vaarassa. Ääntä ja omaa tahtoa alkaa olemaan sen verran, että koitetaan mennä pentujen ehdoilla  

Harmillisesti pentujen masut ovat olleet hieman sekaisin, ja käytinkin muutaman pennun tänään varmuudenvuoksi lääkärissä. Terveiltä vaikuttivat kaikinpuolin, mutta parempi reagoida liian aikaisin kuin liian myöhään. Koitetaan saada masut kuntoon nyt vielä ihan vain canicurilla, ruokintaa vähentämällä jne. Tarkoitus oli alkaa vähentämään pentujen tissille pääsyä pikku hiljaa, mutta eläinlääkärin neuvosta saavat tissitellä suht vapaasti vielä pari päivää, jolloin on pienempi vaara olemassa että pennut pääsisivät kuivumaan. Toivotaan että masut paranee pian, kasikosta kun aika paljon sotkua lähtee jo muutenkin saatikka sitten nyt. Ja kelikin on niin kauhea, ettei ulos oikein raaski laskea (satanut vaakatasossa koko päivän ja piha on peilijäätä ja vesilillua).

Lumo hoitaa pentuja antaumuksella ja leikittää niitä nätisti. Hieman tiukempaa äitikoiran roolia se saisi ottaa, mutta eiköhän sekin aika tule. Lumo on voinut koko imetysajan erinomaisesti, toki lihakset on kadonneet eikä muutenkaan massaa ole jäljellä, mutta hyvin pirteä ja iloinen se on ollut koko ajan.

Kyläilyrumba on pahimmillaan, mutta ihanaa kun käy vieraita ja pennut tapaavat uusia ihmisiä.

Viisiviikkoiskuvat lisätty jokaiselle tähän alle. 'Virallisista kuvista' on kiittäminen Korholan Anitaa, joka käväisi kylässä eilen, epäviralliset on räpsäisty ihan vain leikin lomassa. Ensi viikolla otetaankin sitten viralliset 6vkos kuvat, eli misseilyä tiedossa.

Ai niin ja on pennuilla jo nimetkin (99% varmat), viikon olen ollut jo samaa mieltä näistä, katsotaan muuttuuko vielä viime metreillä!

A- Quicket Will Power
B- Quicket Walk The Line
C- Quicket Wish Upon a Star
D- Quicket Wonderwall
E- Quicket Wall-E
F- Quicket Way Of Life
G- Quicket Wednesday
H- Quicket Walking In The Air

ps.lisäsin kuvia tunnelmia pentulasta kansioon tänne!

 

01.01.2012 - 18:06

Ja niin vaihtui vuosi. Meillä onneksi hyvinkin rauhallisissa merkeissä. Sekä aikuiset että pennut ottivat paukkeen rennosti, kuulumiset Hämeelinnasta kertoo myös että Topias selvisi uudesta vuodesta hengissä, vaikka olikin kauhean pelottavaa.

Pennut kasvaa ja kehittyy. Luonteet alkaa muovautumaan ja eroja alkaa olemaan. Pennut ulkoilevat pari kertaa päivässä. Vielä on rutiinissa hakemista, kaksi pentua kun vie ulos ja palaa hakemaan kahta seuraavaa, on kaksi ensimmäistä jo juossut takaisin sisään. Tänään Botticelli oli livahtanut aidan raosta, ja leikki mummo-koiran kanssa meidän oman pihan ulkopuolella, jonne Vee oli pistetty jäähylle. Vee tahtoisi olla pentujen kanssa, mutta murisee pennuille jolloin Lumo haluaa puuttua asiaan. Mummo saa vielä hetken odottaa. Hippaa Lumo sietää hyvin ja Hii leikkiikin pentujen kanssa nätisti. Pennut oleilevat pääsääntöisesi keittiö-eteinen akselilla. Pidemmille unille ne kannetaan välillä pentulaan. Yöllä sankarit heräävät kerran syömään ja pikaiseen leikkiin ja nukkuvat sitten aamulla vasta.

Tunnelmia pentulasta kuvien välityksellä nähtävissä täällä!

ps. lisäsin 28vrk kuvat paikoilleen, aika vaikeaa oli yksin kuvata. Osa oli tosin hyvin nukuksissa, osa ei niinkään

29.12.2011 - 00:12

Pennut täyttivät tänään hurjan 4 viikkoa. Ja meno vaan kiihtyy.
Viimeisen viikon aikana on tuntunut että joka päivä pennut oppivat jotain uutta ja ihmeellistä. Nyt ne on jo ihan oikeita pentuja eikä enää marsuja. Luonteissa alkaa huomaamaan eroja ja muutenkin pennuista on tullut enemmän yksilöitä ja päivä päivältä rakkaampia. Ehkä ne jää kaikki kotiin....

Vierailijoita on käynyt tasaisena virtana, ja lisää tulee. Pennut ottavat kaikki vieraat reippaasti vastaan ja ovat avoimia ja toimeiliata. Ne oleilevat jo keittiö-eteinen-pentula alueella hereillä ollessaan ja reippaasti töhöttävät ympäriinsä. Hippaankin pennut ovat tehneet lähempää tuttavuutta, Vega-mummo on saanut katsella vain aidan takaa, koska äiti-koira mielestä mummoa ei tarvitsisi pennut niin kiinnostaa. Tänään Lumo alkoi leikkimään pentujen kanssa. Aika liikkistä. Pennut kävivät mysö pikavisiitin pihalla, hieman oli jännää paitsi Hippocratesista joka juoksi pihalle, leikki Lumon kanssa, hörppäsi ohimennen maitoa ja karkasi aidan ali suureen maailmaan. Aikamoinen pikkuinen!

Yllättävän tasaisia pennut ovat, kaikki retuuttavat leluja, pärräävät, tappelevat ja alistuvat samanoloisesti. Eiköhän niitä erojakin ala tulemaan pikku hiljaa.
Aivan ihania ne on kaikki omalla tavallaan.

KUVIA TÄÄLLÄ!

ps. tänään oli niin hulina, että koitetaan saada huomenna räpsittyä 'viralliset' neliviikkoiskuvat!

23.12.2011 - 07:30

Jouluaatto ja joulupäivä on säästetty perheelle, mutta tapanina alkaa sitten penturalli ihan todenteolla. Pentuset tosin rallaavat jo ja vauhti kiihtyy yhden päivän aikana jo niin, että eron huomaa.
Aamusta isonsin taas pentulaa, ja samantien se näytti jo taas liian pieneltä. Pikku hiljaa lisätään pentujen kiinteää ruoka-annosta, eilinen sapuska meni jo miettimättä alas. Tänään maistellaan ekat raakaruuat, jauhelihat on jo pöydällä lämpeämässä.

Meidän suurperhe toivottaa kaikille iloista joulua!

 

21.12.2011 - 15:39

Pentuset juhlivat tänään kolmeviikkoista taivaltaan. Se kunniaksi laajennettiin pentulaa aavistus. 15vrk kohdalla ensimmäinen pentu poistui pentulasta punnertamalla oviaukosta, ja löysin sen yöllä laatikon ulkopuolelta hyvin tyytyväisenä. Seuraavana päivänä otin laatikosta yhden sivun pois ja jatkoin pentuaidalla tilaa laajemmaksi. Tänään aamulla pennut saivat hieman pidemmän kiihdettelybaanan, kun ensimmäiset ovat löytäneen juoksun lahjan.

Matolääkettä  pennut ja Lumo saavat seuraavat kolme päivää ja saipahan pennut tänään ensimmäiset pentunappulatkin kädestä tarjoiltuna. Hyvin maistui, vaikka ihmetys olikin suuri eikä oikein tiedetty miten sitä olisi pitänyt nauttia. Pari päivää sitten saatoin istua vielä laatikossa kannettavan kanssa, mutta nyt se ei kyllä enää onnistu kun samantien on sylissä 8 pentua.

Lumon kasvattaja Anna kävi kyläilemässä Erikin (5v) kanssa, eli lapsiin totuttelukin on jo alkanut. Anna otti pennuista kuvia, ja näitä laitoinkin blogiin jo ihasteltaviksi. Pentujen 3viikkoskuvissa, naamakuvat on siis otettu pari päivää ennen virallista synttäriä ja ne ovat Annan ottamia. Tänään räpsin nukkuvista pennuista viralliset potretit myös. Unista on porukka kaikissa kuvissa, mutta se on aino keino nyt saada nopsasti kuvattua koko porukka.


Erik ja Dante

Mysö Lumon omat ihmiset Johanna ja Timo kävivät viime viikonloppuna ihastelemassa pentuja. Kovasti tuntuivat tykkäävän ja suosikkikin laatikosta löytyi. Oma suosikki tuntuu vaihtuvan joka päivä, ja huh miten kauheaa onkaan valita, kaikki ovat niin ihania omalla tavallaan.

Pentula on nyt avoinna vieraille, ja kiitettävän hyvin onkin seuraavat puolitoista viikkoa buukattu sukulaisilla, tuttavilla ja pentujen kysyjillä. Reippaasti siis otaamaan yhteyttä jos vierailua ajattelet 

Ainiin, punnitsin pennut tänään. Meillä on kolme ns. isoa jotka ovat n.1.5kg (100g sisällä taitavat olla) ja 3 pientä jotka painavat n. 1,3kg. Teen jossain vaiheessa koosteen noista painoista aina syntymästä asti ihan vaan itsellekin muistiin. Mutta pääasia siis että pennut ovat kasvaneet nätisti kaikki omalla käyrällään ja kovin tasaiselta sakilta vaikuttaa. Tällä hetkellä näyttäis siltä että sinisilmiä ei olisi, toki sinisten pentujen silmät näyttävät vielä hyvin sinisille, mutta semmoista tiettyä sinistä en ole nähnyt. Mustilla taitaa olla ainakin tummat silmät. Myös leuat ovat ainakin vielä samaa paria, toivotaan että pysyykin niin. Hampaan nysät tuntuu jos sormeen ja hyvin niillä saa kiinni jo.

 
Curie


Dante

 ps. kuulemma nuo linkittamäni kuvat näkyvät vain jos on google-tili, harmillista. Muuten tykkäsin kyllä tuosta palvelusta.

20.12.2011 - 07:38

Kuvia täällä, kun aika ei anna periksi blogiin yksitellen ladata!

Pennut kasvaa ja kehittyy. Leikkiä on jo nähtävissä, juoksuaskelia ja murinaa. Aivan ihaniahan ne ovat!
Huomenna päästään viralliseen vierailu ikään, otetaan 3vkoa kuvat ja punnituskin on edessä.

13.12.2011 - 22:25

Pennut alkaa olemaan sen ikäisiä että niistä on pikku hiljaa jopa jotain 'iloa'. Tänään istuskelin pentulaatikossa kun Lumo syötti pentuja ja syömiseen perään pennut mönkivät ympäriinsä maiskutellen puntteja, sormia, varpaita... kaikkea mitä eteen tuli. Sylittelin niitä ja jutustelin hupsuja niille. Toiset varsin rennosti jäivät syliin köllöttelemään, mutta pari ei kylllä sylikoiraksi ainakaan tässä vaiheessa tunne kutsumusta. Ihania ne on

Huomenna koitetaan ottaa 'virallisia' poseerauksia.


Fibonaccin silmät on vähiten auki. Söpöys pisteitä on alkanut satamaan myös tähän suuntaan.


Galileo ja Hippocrates, pikku tyttöjä väsyttää!

12.12.2011 - 18:12

Paksusti voidaan :o) Eli siis hyvin! Botticelli kipusi ensimmäisenä yli kilon painon, mutta ero seuraaviin on enää parinkymmenen gramman luokkaa, ja seuraavat 3 menevät yli kilon tänään. Kolme pienintä pentua tulee omaan tahtiin perässä, nekin ihan hyvää kyytiä.

Silmät on kaikilla ainakin rakosellaan, suurimmalla osalla jo lähes auki. Jalatkin on hyvin löytyneet, ja hyvin vaappuvasti matka taittuu nykyään jalkaisin. Myös haukkumista ja murinaa on kuultavissa perinteisen kviik, kviik äänen lisäksi.



Dantella oli ensimmäisenä silmät auki, kuva ei tee pentulauman söpöliinin titteliä kantavalle pojalle oikeutta.


Curien pääläikkä alkaa katoamaan, valkoiset merkit pienenevät suhteessa koiran kokoon, kun pennut kasvavat.

Kun kamera ei enää pysty tallentamaan pentujen liikeita kuviksi, otin pätkän videota, jossa näkyy hieman miltä pennut nyt näyttävät.

Quicket W-pentue 12vrk

10.12.2011 - 19:37

Ikää nyt 10 päivää ja paria lukuunottamatta on kaikilla jo ainakin toinen silmä raollaa, Dantella molemmat. Jalat alkaa myös löytyä, jostain syystä mustilla helpommin, siniset vielä tyytyvät kauhomaan masuillaan.


Fibonacci ja Curie


Ensimmäinen kipuaa yli kilon painon joko tänään tai huomenna, pikku hiljaa ne ei enää mahdu punnituskippoon, saatikka että ne pysyisivät siinä. Täytyy keksiä jotain muuta. Taidan lopettaa punnitukset siihen kun saavuttavat kilon painon. Punnitaan sen jälkeen sitten viikottain vaikka.


Dante ja Botticelli

Janne kävi tänään pentulaatikossa istuskelemassa mun kanssa. Aiemmin Janne on istuskellut laatikon ulkopuolella ja vähän vaan pidellyt pentuja. Jannen laatikossa vierailu ei Lumoa stressannut, enemmän se oli kiinnostunut ruuastaan joka odotteli tiskipöydällä. Muutenkin Lumo viettää huomattavasti enemmän aikaa pentulan ulkopuolella, ja lähtee mieluusti ulkoilemaan. Vauvat kyllä pärjää!

 


Hippocrates, Einstein ja Fibonacci

On ne ihania, tällä hetkellä on fiilis, että ei niistä pysty luopumaan, mutta uskon että tähän fiilikseen tulee tulemaan muutos tässä seuraavien viikkojen aikana.

07.12.2011 - 12:37

Ensimmäinen viikko on ohi ja vielä ainakin 6 viikkoa pentueloa edessä meidän taloudessa.
Viikko on mennyt hyvin, Lumolla riittää maitoa hyvin, mutta siltikään pennut eivät ole kärsineet löysistä mahoista tms.
Pennut kasvavat ja kehittyvät tasaisesti. Yli puolet pennuista on tuplanneet tai tuplaavat tänään painonsa, ja viimeisetkin tekevät sen parin päivän sisään.
Aristoteles todistetusti on tänään vaappunut jo neljälä tassulla masu irti maasta

Tänään varasin pennuille eläinlääkärintarkastusajan 13.päivä perjantaina onneksi en ole taikauskoinen
Samoin pistin tiedustelua pentutestauksesta, katsotaan saadaanko sovittua se mille päivälle.

Pennuille on lisätty kaikille yksviikkoskuvat, käykääpä ihastelemassa.


Lumo nukkuu jo välillä pentulaatikon ulkopuolella, eikä muutenkaan ole enää vahtaamassa pentuja koko aikaa. Hyvin tarkasti se seurasi kyllä pentujen kuvausta. Vielä sunnuntaina se satunnaisesti petaili, tosin pentullatikon ulkopuolella, mutta hoiti pentuja täysin rauhallisesti ja varmasti koko ajan eikä lämpökään noussut joten varmasti vain masussa nipisteli, jonka vuoksi petaili. Nyt se hoitaa vauvat täysin itsenäisesti (no joo ei se osaa pyykkikonetta eikä vaakaa käyttää) eikä mulla ole muuta virkaa kun ihailla ihania pupseja ja tarjoilla Lumolle ruokaa.

06.12.2011 - 22:09

Pupelot kasvaa ja pullistuu, eipä niistä kovin voi muuta sanoa. Toki luonne-eroja on jonkin verran jo nähtävissä, mutta aika tasaista sakkia tuntuu olevan.


Hippocrates käyttää Curieta tyynynä ja Dantekin näkyy!

Ensimmäisen pennut ovat jo tuplanneet painonsa eli Neidit F ja G (Fibonacci ja Galileo). Galileollahan alkupainoakin oli hieman vähemmän, joten tuplaaminen meni sinänsä helpommin, mutta aikamoinen saavutus pikku-Sintiltä. Fibonacci nyt vaan on niin ahne. Aina viimeisenä tississä kiinni ja usein ruokailu loppuukin vasta äidin toimesta Lumon poistuessa laatikosta tai päätettyä että nyt on pesun aika. Kaikki pennut painavat jo yli puolikiloa ja suurimman pennun titteliä kantavan Botticelli huitelee omissa lukemissaan yli 700g painoisena.


Einstein -korvat jo höröttää!
 

Sähäkkä sälli Pikku Musta (Hippocrates) on aivan omaa maataan ja painaa laatikkoa edestakas karsean äänen saattelemana, toivotaan että keskittymiskykyä olennaiseen (syömiseen) tulee jatkossa hieman lisää. Tiukasti pysyy kiinni tississä, sen löydettyään ja painoakin tulee riittävästi.


Pikku-Musta Sähäkkä Sälli Hippocrate

Nimiä on kovasti pohdittu, alkukirjain on päätetty ja ehkäpä jopa teemakin löytyi ihan vahingossa. Katsotaan keksitäänkö 8 nimeä vai pitääkö teemasta luopua tai hieman laajentaa. 

Hippahan lähti sunnuntaina Jannen vanhemmille hoitoon, joten kotona on vain Vega Lumon ja pentujen seurana. Vegaa kauheasti kiinnostaa pennut, ja se on kovin huolissaan niistä myöskin. Lumon puolesta Vega voi unohtaa haaveet pentujen lähempään tutustumiseen ainakin vielä, sen verran tiukasti se pentulaa vahtii. Muuten tytöt ovat hyvää pataa ja jopa leikkivät hieman ulkona. Onneksi Helsinkiin satoi edes hieman lunta, helpottaa kurarallia hieman. Lumo ulkoilee pääsääntöisesti Vegan fleecehaalarissa, säästyn itse sen pesemiseltä (tassupyykillä toki käydään) ja eipähän tissit saa kylmää. Lumoa haalari ei haittaa ollenkaan vaan tyytyväisenä antaa pujottaa sen päälleen. Lumo kävi muuten puntarissa, painoa 22kg, eli 2kg 'ylimääräistä' jäi pentujen synnyttyä, tosin osa tuosta on varmasti maitovarastossa. Varsin maltillisesti Lumoa ruokittiin tiineysaikana ja tuo extra mitä sillä nyt on karisee varmasti pentujen kasvaessa.

Huomenna on, ensimmäisen viikon kunniaksi, luvassa hieman virallisempaa kuvausta. Katsotaan mihin pikku pokkari taipuu.

 
Curie

04.12.2011 - 06:56

Aloitin aamuyön tunteina tekemään pennuille Bio Sensor -ohjelmaa. Ohjelmasta voit lukea lisää vaikka TÄÄLTÄ!
Tuskinpä tuosta haittaakaan on, ja tuleepahan pallutettuja pentuja ja nähtyä niiden luonne-eroja ehkä paremmin. Viimeyön nukuin jo omassa sängyssä, toki makkarin ja pentulan ovet auki, ja Pinjan kanssa on oppinut niin herkkäuniseksi, että olen 100% varma että herään jos pennuilla on isompi hätä.
Pinja herätti 2.30, kurkkasin samalla pentulaan ja laskin Lumon ulos pissille, kun tahtoi. Muuten sainkin nukkua oikein hyvin. Hippocrates aamupunnituksessa (muita en enää punninnut) 425g, eli 28g yön aikana syönyt. Eipä tarvitse enää tarkkailla!

03.12.2011 - 21:26

Pennut kasvaa ja kehittyy, ja kaikki menee oikein hyvin! Lumo hoitaa pentuja tunnollisesti, joskus kuitenkin häkeltyy ja on hieman levoton. Keksittiin vihdoin, että levottomuus johtuu pääosin minusta, eli reagoi voimakkaasti mun tekemisiin. Jos olen pentulaatikon ääressä pidempään on todella rauhallinen ja hoitaa pentuja hyvin, tai jos olen pois koko huoneesta tai jopa asunnosta. Mutta jos puuhaan paljon, ja käyn laatikon reunalla, teen ruokaa, käyn ulkona, niin silloin hieman häkeltyy. Pääasia että huomattiin, ja osaanpa hieman omia tekemisiäni suunnitella sen mukaan, ettei äiti-koiran tarvitse minusta stressata. Tänään kävin Hipan kanssa messarissa, ja Lumo oli Janne hoidossa kotona. Oikein hyvin oli mennyt, eikä Lumo ollut pentulaatikosta paljon poistunut. Pentulan ovelle asennettiin näennäinen este, minkä yli Lumo menee helposti mutta Vega ei (Hippa tulee kotiin vasta n.viikon päästä seuraavan kerran kun nähdään ettei se kanniskele pöpöjä näyttelystä), niin Lumolla on nyt vapaapääsy koko asuntoon ja Rouva on mielissään.

Muut pennut ovat nostaneet painoaan jo reilusti (yli 100g), mutta Hippocrates sai hieman hitaan alun ja on nyt 65g painonnostolla ollut tarkkailussa. Enää en usko että tarkkailla tarvitsee, hyvin tuo itse pitää puolensa. Ensimmäiset pennut ovat jo siis yli puolikiloisia tai ainakin lähellä vain muutamia grammoja alle, joten huomenna meillä on jo varmasti 4 puolen kilon mötköä ja perän pitäjät Galileo ja Hippocrateskin menevät yli 400g.

Huomenna sain 'luvan' mennä koko päiväksi messariin joten pennut ja Lumo jäävät Jannen huomaan. Ihana mies

ps. lisäilen pennuilla taas kuvia jokaisen omaan kategoriaan!

01.12.2011 - 11:58

Hyvin on pentujen elo lähtenyt käyntiin. Yhtä lukuunottamatta painot nousseet jo nyt, ja osalla ihan paljonkin.
Lumo voi hyvin ja on erinomainen äiti. Ei mikään yli hössö, vaan järkevä ja huolehtiva. Lumo ulkoili jo Vegan ja Hipan kanssa, ja ruoka saa sen muutenkin poistumaan pentulaatikosta ihan sutjakkaan. Paljoa ei pentujeen hoitoon tarvitse puuttua, pääasiassa jos isoa huutoa on käyn katsomassa että mikäs on huudon syy,ja usein se on Lumon selän taakse eksynyt pentu tms. Laatikkoon menot ja lähdöt sujuu hyvin, osaa varoa vauvoja hienosti.
Lumo rentoutuu hyvin ja nukkuikin jo ihan sikeäasti unia nähden pentujen ollessa tissillä.

Mun äiti tuli Pinjaa hoitamaan täksi päiväksi, kun Jannella oli tärkeä palaveri töissä. Lumo oli ulkona vastassa, ja hieman vahtii näköjään kotia lähestyviltä vierailta ihmisiltä. Hyvin ystävällisesti kuitenkin häntä heilue tervehtii ja eikä osoita mitenkään että vieraan läsnäolo asunnossa häntä häiritsisi. Pentujen kuvaamista seurasi tarkasti vierestä, ja muutenkin kyllä vahtii vauvoja, mutta ihmisiä kohtaan se on hyvin luottavainen.

Kasvattajatäti tarttisi hieman unta, kahden aikaan täyttelin vielä pesukonetta ja Pinja heräsi PUOLI VIISI! PLAA... ehkä päikkärit tulisivat tarpeeseen.

Siniset ovat keskenään hyvin erinäköisiä, mutta mustat menee sekaisin. Jo pelkästään tytötkin keskenään, saatikka sitten kaikki neljä.
Väittäisin kuitenkin että tässä on vasemmalta oikealle: A, B, D,C(päällä), F/H, G (pieni), E, H/F!